YritysHelsinki hakee jatkuvasti uusia kumppaneita yhteistyöhön. Tavoitteena on tukea aloittavia ja alkuvaiheessa olevia yrittäjiä sellaisin palveluin, joita he tarvitsevat menestyäkseen. Kumppanit voivat toimia esimerkiksi asiantuntijoina tai tarjota tuotteitaan ja palveluitaan asiakkaillemme.
Yhteinen näkyvyys kustannustehokkaasti oikeille kohderyhmille on osa toimintaamme. Näkyvyyttä voidaan lisätä painotuotteilla, internetisivuilla ja yhteisillä tilaisuuksilla.
Asiantuntijana toimiminen
Hyvä liikeidea kaipaa tuekseen koteltua tietoa. Sen avulla yritys saa vankan perustan sekä pääsee nopeasti ja turvallisesti menestyksen vauhtiin. Asiantuntijat voivat tarjota uudelle yrittäjälle kullanarvoista tietoa.
Jäsen- ja/tai asiantuntijayritykset käyttävät neuvontaan ennaltasovitun, kohtuullisen ajan.
Monet jäsenyrityksemme ovat saaneet YritysHelsingin kautta hedelmällisiä kontakteja, uusia asiakassuhteita ja osaavia kumppaneita esimerkiksi alihankintatyöhön.
YritysHelsingin vahvat näytöt
YritysHelsinki eli Helsingin Uusyrityskeskus ja NYP yrityspalvelut yhdessä on tukenut 90 luvun alkupuolelta yli 40 000:a asiakasta.
Yrityksiä on syntynyt lähes 10 000. Niistä peräti 80 prosenttia on voimissaan vielä riskialttiiden alkuvuosien jälkeen. Työpaikkoja on syntynyt yli 15 000.
Yhteistyö toimii ja tuottaa
YritysHelsinki tarjoaa vahvat eväät uuden yrityksen alkutaipaleelle. Yrittäjäksi aikova saa jo suunnitteluvaiheessa tietoa ja asiantuntijoiden opastusta. Muistilistat, kannattavuuslaskelmat ja oppaat auttavat oikeiden ratkaisujen tekemisessä. Yrittäjä pääsee pohtimaan asiantuntijoiden kanssa suunnitelmiensa järkevyyttä, toiminnan kannattavuutta ja käytännön valintoja.
Yrittäjyys koituu yhteiseksi hyväksi
Jokainen uusi yrittäjä työllistää vähintään yhden ihmisen ja vauhdittaa maamme elinkeinoelämää. Pysyviä työpaikkoja tarvitaan koko ajan lisää. Ilman tervettä yrittäjyyttä pyörät eivät pyöri eikä hyvinvointi kasva.
Lisätietoja:
puhelin: +358 9 310 36360
sähköposti: yrityshelsinki(at)hel.fi


